Tuossa huristellessani (tuhatta ja sataa) tänään mopon tarakalla mietin, että onkohan minulla kohta enää mitään kirjoitettavaa blogiin. Kaikki alkaa tuntua niin tavalliselta täällä. Kuten se, että mikään ei mene, niin kuin kuvittelet etukäteen. Tämäkin viikko on ollut siltä kannalta arvaamaton, että saimme kuulla, ettei hyväksi havaittu kodinhoitajamme pysty jatkamaan meillä terveyssyistä. Sitten ilmoitti mopokuski olevansa liian kiireinen ja lopetti työsuhteensa. Onneksi täällä kaikki toimii salamannopeasti puskaradion välityksellä. Yksi puhelinsoitto, ja minulla oli uusi mopokuski. Asiamiehenä jälleen kiinteistönvälittäjämme Mr Vinh.

Pari muuta puhelinsoittoa, ja meille tarvitaan varmaankin portsari ovelle viikonlopun kodinhoitajahaastatteluihin! Meillä on kuulema ilmoitus internetissä, touhukas ystävämme Loan on sen sinne laittanut. On myös luvannut haastatella ja tehdä "short listin"...Tehokasta. Viesti on kiirinyt muutakin kautta, ja puhelin on alkanut jo piristä. Tärkeintä, että Toivolle löytyisi hyvä hoitaja mahdollisimman pian. Entinen hoitaja lopettaa TET:n eli kiinalaisen uuden vuoden jälkeen helmikuun puolessa välissä. Me suuntaamme silloin viideksi päiväksi Bangkokiin.

Niin, palatakseni itse asiaan, niin istuessani siinä mopon tarakalla tulin siihen tulokseen, että kaipaan kotoa seuraavia asioita: ystäviä, kuten Seppoa, Anjaa, Tylleä, Hekaa (josta ei muuten ole kuulunut mitään aikoihin!!), Oliviaa, Tittaa, Vikkeä, Hannaa, Kaisaa jne. Vaikka kaikkia teitä en kovin usein livenä Kajaanista käsin tavannutkaan, niin ainakin juttelin säännöllisesti puhelimessa. Sitten kaipaan tietenkin ammatillisessä mielessä WomenIT - teamia, ei epäilystäkään. Ihan hirveästi kaipaan tekstailua ja hihittelyä Angelan kanssa puhelimessa, joka sekin on jäänyt minimiin. Mummin ja papan mieliksi - kaipaan tietenkin myös teitä;) Nikon, Nooran, Joonan, Petterin ja Sariannan näen aina silloin tällöin myös skypessä. Ja ai niin, ihan sikakade olen siitä, etten pääse PPO:n (osakunnan siis) satavuotisjuhliin. Raskausuutisistani kuulleiden osakuntaystävien ensimmäinen huoli reilu vuosi sittenhän oli, että jokohan lapsi on vieroitettu rinnasta siinä vaiheessa. Tiedoksi, että on jo yli kuukausi sitten, mutta juhliin en silti täältä asti pääse!

Ruisleipää, Prisman tavaravalikoimaa, maitotuotteita, juustohöylää alkuun (jonka joulupukki toi jo Suomesta) ym. länsimaista tavaraa kaipailen joskus, en pahasti. Tottuuhan sitä elämään ilman niitäkin, vaikka viimeksi eilen piti kysyä Tylleltä, että millä korvaan pastaan tarkoitetun bonjour juuston. Valkokastikkeella kuulema - eikä tarina kerro, kuinka se valmistetaan!!

Unohtumattomasti kaipaan myös Pennaa ja Peppiä, Peninkuuluman vartijoita, kansalliskoiriamme. Heitä en valitettavasti näe skypessä. Onneksi helisevä haukku soi taka-ajatuksissa ja näen jo silmissäni terhakkaan vastaanoton saapuessani Peninkuulumaan. Toivon pitää totutella koiriin, onhan se niin merkittävä osa elämäämme, että sen tehtävän saa hoitaa ystäviemme Prinsessa-niminen koira, joka on ihan originelli vietnamilainen.

En kaipaa salmiakkia sen enempää kuin saunaa, en loskaista säätä, kylmää, ikäviä uutisia Kainuun kansan vähenemisestä, enkäpä juuri Suomen Keskustan uutisiakaan. Enkä kaipaa suomalaisten miesten kommentteja siitä, että kuinka meillä vallitsee jo tasa-arvo. Eli - loppujen lopuksi olen selvinnyt aika vähällä ikävällä. Onneksi telekommunikaatio pelaa, ja voin helpottaa ystävieni kaipuuta sen välityksellä.

Toivo taitaa olla sitä mieltä, että blogin kirjoittaminen loppukoon nyt - jatkanpa siis viikonloppuna päiväunien aikaan. Iskä kun lähtee huomenna ensimmäistä kertaa täällä ollessa golfaamaan. Ei enää mikään shortsikeli, muttei pahakaan. Talvi kuitenkin paikallisten mielestä, meille tämä muistuttaa alkusyksyä Suomessa. Antoisaa perjantai-iltaa Suomeen!