Palasimme eilen illalla parin päivän työmatkaltani Halong Citystä. Matka oli työn puolesta antoisa, ja olihan se vähän vaihtelua "meidän pojillekin". Toivokin käyttäytyi viimeistä bussimatkaa lukuunottamatta hyvin. Koko viikko on ollut niin täynnä aktiviteetteja, että ei ihmekään, että pientä miestä loppuviikosta jo vähän väsyttää.

Suomalais-italialaisperhe asui meillä alkuviikon, kunnes pääsivät torstaina omaan asuntoon. Täytyy sanoa, että aikamoista rumbaa se olikin, lapsia ympäriinsä ja aikuisiakin. Olin hommannut heille muutamia päteviä kodinhoitajia haastatteluun, joista valitsivat yhden lastenhoitajan. Vanhemmat pääsevät siten aloittamaan työt täysipainoisesti jo maanantaina. Ajattelin, että jos voin pienellä vaivalla millään tavoin heitä auttaa, niin hyvä niin. Olisipa itsekin mukava saapua uuteen maahan, jossa tietää kännykkänumeronsakin jo etukäteen, on katto pään päälle ja paikallista rahaakin vaihdettu puolesta.

Olen aika "fiiliksissä". Nimittäin Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan satavuotisjuhlatunnelmissa. Jotain, jota oli odottanut itsekin vuosikausia, mutta jota ei pääse kokemaan. Harmillista, mutta elämä on täynnä valintoja. Varmasti kuulen parhaat palat ystäviltäni, mutta olisihan se aina eri asia kokea se itse. Ja toisaalta tiedän, että eri yhteyksissä juhlaviikon tapahtumia muistellaan vielä vuosikausia...

Muutenkin on aika jännää, kuinka sitä on monessa asiassa hengessä mukana Suomeen päin. Luemme jatkuvasti netin kautta lehtiä, ja kirjoittelemme sähköpostia ystäville. Soittelemme skypellä, ja lähettelemme tekstareita. Ainoastaan kirjeitä ei enää kirjoiteta, sillä marraskuussa lähetetyt postikortit saapuivat Suomeen vasta alkuvuodesta, ja me emme puolestamme ole saaneet vieläkään meille lähetettyjä jouluposteja... Saa nähdä, väheneekö yhteydenpito kaikissa muodoissaan ajan kanssa sosiaalisen verkoston laajetessa täälläkin päässä, vai säilyykö kiinteä yhteydenpito koko ajan.

Meillä on kodinhoitajahaastattelut loppusuoralla, mietimme vielä parin vaihtoehdon välillä, joista todennäköisesti kallistumme sellaiseen hieman vanhempaan rouvaan, jolla on yli 20 vuoden kokemus kodinhoitajan tehtävistä. Omat lapset jo aikuisia, ja mies Venäjällä töissä, mikä on täällä aika yleistä. Olemme tavanneet useita vietnamilaisia, jotka ovat olleet itse Moskovassa, tai joku heidän perheenjäsenistään on edelleenkin siellä. Sosialismi yhdistää...

Viikonlopun ohjelmaan ei muutoin kuulu kummempia, hieronnassa käyntiä ja lepäilyä. Kaverit kysyivät illalla mukaan sirkukseen, mutta emme taida vielä lähteä Toivoa viemään sinne.

Mukavaa viikonvaihdetta ja kuulumisiin!