Koskaan ei tiedä mitä viikko tuo tullessaan. Yleensä kalenterissa ei ole montaakaan merkintää edellisenä perjantaina, mutta kummasti se alkaa täyttyä. Vietnamilaiseen tyyliin, seminaari- ym kutsut tulevat korkeintaan 2-3 päivää aiemmin, yleisimmin päivää aiemmin, tai jopa päivän pari myöhässä. So what! Eletään päivä kerrallaan. Viime viikon ohjelma täyttyi sitten mm. kahden varaministerin, työ- ja kulttuuriministeriöiden edustajien tapaamisesta. Toinen ministeriö vastaa tasa-arvolaista ja toinen puolestaan perheväkivaltalaista, ja kävimme neuvotteluja projektin sijoituspaikasta. Työnantajani metodi on sijoittaa projektit valtion hallintaan, jotta saataisiin heidät myös sitoutumaan paremmin tavoitteisiin. Nämä molemmat tapaamiset olivat hyvin perinteisiä. Kokouksia ei pidetä suinkaan pyöreän pöydän ympärillä, vaan istumme aina mukavissa nojatuoleissa siten, että kaksi tärkeintä vierasta, valtion ja YK:n edustajat ovat edessä ikään kuin johtamassa puhetta. Sitten meille annetaan aina samaa vihreää teetä juotavaksi. Sitten alkaa protokollan mukaiset litaniat: kiittelyt tapaamisen järjestämisestä, mukana olijoiden esittelyt jne. ennen kuin päästään diplomatian mukaisesti itse asiaan, joka sekin tietenkin esitetään hyvin muodollisesti.

Tapaamiset ovat siten hyvin arvokkaan oloisia, niistä huokuu jollain tavalla itse sosialistinen tasavalta. En osaa oikein kuvailla miten, mutta jotenkin niistä huokuu sellainen brezhneviläinen henki. Silti, jokainen tällainen tapaaminen on kokemus. Lisäksi loppuviikosta kävin tapaamassa uutta naisunionin puheenjohtajaa yhdessä Suomen suurlähettilään kanssa, kuuntelemassa mitä tasa-arvoaiheista sisältöä Suomi voisi heille tarjota  eräässä kevään mittaan tapahtuvan merkittävän valtiovierailun yhteydessä. Hitsi, kylläpä oli taas ylpeä olla suomalainen, kun kuuntelin heidän toiveitaan. Paljon tuntuivat tietävän tilanteestamme, mutta ovathan he olleet siellä opintomatkallakin valmistellessaan uutta tasa-arvolakia.

Viime viikko oli siis onnistunut työn puolesta, olin niin sanotusti elementissäni tavatessani virkavallan edustajia ja miettiessäni ratkaisuja monenlaisiin asioihin. No, ihan joka viikko ei ole työn puolesta näin onnistunut, mutta kyllä minä monella tapaa saan tehdä unelmatyötäni, vaikka toki niitä turhautumishetkiäkin aina seuraa, kun toista vuotta väännetään pelkästään projektisuunnitelmaa. EU:n byrokratia, yliopistosta nyt puhumattakaan, tuntuu välillä vähäpätöiseltä.

Viime viikko on muutenkin merkittäviä uutisia täynnä. Australialais-bosnialainen ystäväpariskunta saivat esikoisensa yli nelikymppisenä, Noora täytti 14 vuotta, ja vietimme myös Pekka Sakarin ja Toivo melkein Sakarin (Lauri-Pekan voittaessa) nimipäiviä muistaakseni sunnuntaina.

Toivottavasti ensi viikko on yhtä positiivinen ja iloinen. Miksipä ei, itsestähän se on enimmäkseen kiinni. Rakkaita terveisiä teille kaikille sinne Pohjolan lumettomaan loskaan. Täällä on vähän viileätä, mutta ihan siedettävää sään puolesta. Vietnamilaiset valmistautuvat kovasti tulevaan uuden vuoden viettoonsa.