Pian vuosi Hanoissa, ja lähes kaikki päänähtävyydet on vielä  näkemättä. En ole käynyt mauseloumissa, Lenin puistossa, Hilton vankilassa, enkä ollut käynyt kirjalllisuuden temppelissäkään ennen tätä päivää. Nähtävyyksien skippaamiseen on ollut monta syytä, eikä vähiten se, etten aja mopoa, ja joudun raahautumaan joka paikkaan taksilla. Toisekseen, energisen 15-kuisen lapsen kanssa nähtävyyksien katselu  ei ole kovin helppoa. No, olen kuitenkin päättänyt parantaa tapani, ja tutustua nykyiseen kotikaupunkiini paremmin. Osan nähtävyyksistä jätän vieraillemme, mutta mm. pottery village ja silkkikylä tulevat toivon mukaan syksyn aikana myös tutuksi.

Kirjallisuuden temppelille päädyimme Göthe-instituutissa nautitun wienerschnitzelin jälkeen puolivahingossa. Göthe-instituutin sunnuntailounaalle taas päädyimme siitä syystä, että välillä tekee mieli "kotoisaa" ruokaa, mm. pihviä, mitä ei oikein vietnamilaisista ravintoloista saa. Kyseinen ravintola on aiemminkin tutuksi ja turvalliseksi huomattu.

Kirjallisuuden temppeli olisi ollut muuten ihan mielenkiintoinen, mutta, kuten monesti aiemminkin, koko satapäisen turistijoukon suurin huomio taisi olla meidän Toivo. Parhaimmillaan piirityksessä oli noin 12 aasialaista turistia kameroiden kanssa. Voi kuulostaa huvittavalta, mutta todellisuudessa on aika rasittavaa. Varsinkin kun suurin osa haluaa kosketella vaaleata lasta - joissain kulttuureissa se kuulema tuottaa onnea. Jaksan vain aina ihmetellä tätä lasten palvontaa, varsinkin kun Toivollakin on tätä nykyä sellainen armeijalook, eikä tukasta paljoa tietoakaan. No, nauttikoon tuosta huomiosta nyt, kun sitä saa, kyllähän se todellisuus muistui mieleen kesälomamatkalla jo Frankfurt-Helsinki koneessa, riehuva lapsi kun sai lähinnä mulkoilevia katseita takaisin. Ei sen puoleen, näihin talkoisiin olen varmasti itsekin osallistunut ihan riittävästi.

Ensi viikolla on mielenkiintoisia projekteja. Maanantaina tapaan tv-toimittajan, joka haluaa minut vietnamilaiseen talk show´hun puhumaan tasa-arvosta joskus syyskuussa. Kyseisessä ohjelmassa olisi tarkoitus verrata myös Suomen ja Vietnamin tasa-arvotilannetta? Mitäpä sanoisin - Suomessa 40 % naisista kohtaa elämänsä aikana henkistä tai fyysistä väkivaltaa, ja palkkaerot sen kuin kasvavat, segregaatio ei ota lieventyäkseen, seksuaalisesta häirinnästä puhumattakaan. Että siinäpä mainosta kerrakseen...

Suomessa on kuulema vihdoinkin kesä! Nauttikaa siitä. Ja jos satutte törmäämään vietnamilaisiin marjanpoimijoihin marjametsässä, niin kysypääkä: Em co khoe khong? Jos kuulette vastaukseksi, että Toi khoe, cam on, niin kaikki on silloin hyvin!!