Aina välillä unohtaa asuvansa  sosialistisessa tasavallassa. Eilen tuli kuitenkin muistutus siitä. Olin ensin kiertänyt yhden  lounastunnin läpi  katukauppiaita etsien web-kameraa, luulimme vanhan olevan rikki, kun skypessa kuva näkyi  vain yhteensuuntaan, vastaanottajalle. Katukauppiaista yhtä lukuunottamatta myivät  eioota, yksi olisi  myynyt todennäköisesti  varastetun  kameran  17 dollarilla. Tarjosin kymmentä, muttei irronnut. Sain  yhden  liikkeen  osoitteen työpaikan  IT-mieheltä, ja  marssin seuraavalla lounastunnilla sinne. Osuin ilmeisesti valtion omistamaan liikkeeseen, sen verran hidasta  se  touhu oli. Ensin piti lasin  takaa valita, minkä kameran haluaa. Seuraavaksi, onneksi englantia puhuva myyjä, täytti lomakkeen, johon laitettiin puhelinnumeroni  ja nimeni  lisäksi  kameran yhteystiedot. Tästä  lapusta osa lähti kassalle, toinen  puoli lähettipojalle. Maksoin  20  dollaria kiltisti kassaan, ja jäin odottelemaan. Tässä vaiheessa paperissa oli kaksi leimaa. Odottelin hetken, jos toisenkin. Sain kameran, ja kuittasin lapun  vielä kertaalleen,  ilmeisesti merkiksi siitä, että  olen vastaanottanut kameran. Sain kaksi leimaa lisää paperiin.  Aikaa meni  vajaa puoli tuntia. Helppoa se on  noukkia  tavara  Prisman  hyllyltä, tuli mieleeni. Mutta  pääasia, että kansalla on  töitä! 

Sama pätee laskun  maksuihin, nehän  kerätään  kotoa  ovelta. Olin yllättynyt, kun ystäväni  Tyllen matkaa  järjestävä matkatoimisto käski maksaa  osan matkasta  tilille. Heti  heräsi epäily,  täälläkö tilille. Pyysin matkatoimistoa  hakemaan rahat toimistoltani virallisen henkilöllisyystodistuksen  ja  firman esitteen kera. Tyllestä tämä oli hassua, minusta ihan  normaali käytäntö!! Näin sitä turtuu.

Sunnuntaina  kohti  Sri  Lankaa, Negombo nimiseen  rannikkokaupunkiin Colombosta tunti. Yhdeksän tuntia odotusta Bangkokista, näen jo kauppakeskukset ja  paikalliset Prismat silmissäni. Sri Lankaan ei itse asiassa ole sen kummempia odotuksia, varsinkin kun retki  on kovin työntäyteinen ja yöt mennen tullen menee matkustaessa.

Mutta viikon  paras uutinen  on, että meidän Toivolla on  uusi  leikkikaveri, Maso, joka on mongolialais-amerikkalainen. Samanikäinen, ja on ollut  tänään ensivisiitillä, eivätkä ole tapelleet, vaan leikkineet sulassa sovussa. Viime sunnuntaina puistossa tavattiin myös  ruotsalais-japanilainen Nemo.  Monikulttuurisuuteen  kasvamista  siis. Sitähän tämä on, harva pariskunta on  samasta maasta, ja erästä haastattelua lainaten, näiden  maailmaa kiertävien lähettiläiden koti on koko maailma.  He kasvavat siihen, että koti vaihtaa maata 2-4 vuoden  välein ensimmäiset  20 vuotta.

Ensi lauantaina alkaa puolestaan epävirallinen Suomi-koulu, jonne kokoontuu  neljän perheen skidit. Hieno homma sekin.

Ja niin, siitä web-kamerasta vielä, kuva näkyy edelleenkin vain  toiseen suuntaan, emme siis näe itse itseämme. Asetusten pitäisi olla ok. Jos kenelläkään on vinkkiä siitä, mitä pitäisi tehdä, niin auttakee toki! Vaikka pärjännee kai sitä ilimankin.

Lomalennot jouluksi Thaimaan aurinkoon on varattu. Kohteena Hua Hin!! Kummisetä Seppo toivon mukaan liittyy seuraamme. Ehdotin kyllä jo jollekin, että josko sen Heikin 15 vuotisen gradun tekotaipaleen saisi päätökseen, ja keräisimme kolehdin sen kunniaksi, ja saisimme lisävahvistusta joulun viettoon. Johan tuon  olisi aika, taitaa olla kohta 10 vuotta siitäkin, kun meidän äiti muisti kysyä viimeksi, että miten se Heikin gradu etenee...

Hauskaa viikonlopun viettoa!