Vietnamilaisten vuoden kohokohta, TET-juhla eli kiinalainen uusi vuosi on lähestymässä. Ensi viikolla keskiviikosta maanantaihin työpaikat ovat kiinni, kadut hiljaisia, ja ihmiset kokoontuvat temppeleihin ja koteihin juhlistamaan tulevaa hiiren/rotan vuotta.

Juhlavalmisteluja ei voi olla huomaamatta. Mikään asia ei ole edennyt viimeiseen pariin viikkoon, vaan aina vedotaan, että "sitten TET:n jälkeen", nyt keskitytään tulevaan juhlaan...Monet tuntemani vietnamilaiset ottavat vuotuisesta parin viikon lomaoikeudesta virallisten lomapäivien lisäksi ainakin reilun viikon vapaata, joten käytännössä työpaikoilla ei sitten tapahdu seuraavaan kahteen viikkoon juuri mitään.

Hanoin liikenne on pahentunut entisestään, sillä kadut ovat täynnä kauppiaita, jotka myyvät TET krääsää, puita, kukkia, mitä kukin. Ja koska maahan on saapunut satoja tuhansia ulkomailla asuvia vietnamilaisia, on porukkaa liikenteessä vielä paljon normaalia enemmän. Eikä ruuhkia helpota se, että lämpötila on matalimmillaan sitten 12 vuoteen, seilaa 0-10 plusasteen välillä. Ja kun taloissa ei ole lämmityksiä, ja olemme ilmaistointilaitteiden lämmitysten varassa, niin villasukat ja -takit ovat kova sana tällä hetkellä. Töissä olen istunut toppatakki päällä viimeiset kaksi viikkoa, paitsi keskiviikon jälkeen jouduin jättämään takin pyykkiin, koskapa tapahtui juuri, se, mitä olen kohta 1,5 vuotta pelännyt, eli kaaduin mopolla. Kuskini ei kestänyt ruuhkia, ja lähti mutaista oikopolkua, ja kävi juuri niin kuin pelkäsi, vedimme niin sanotusti lipat. No, jalassa yksi ruhje ja pieni henkinen tärähdys tietenkin mukaanlukien, mutta ei mitään sen vakavampaa (tämä osa sitten sensuroitu äidiltä, älä lue). Mopo on silti yliveto kulkuväline, voittaa nopeudessa auton moninkertaisesti. Hinnasta puhumattakaan.

Meidänkin perhe kunnioitti vietnamilaisia perinteitä sen verran, että ostimme viime viikolla keskiviikoksi kaksi kultakalaa, jotka sitten vapautettiin illaksi järveen, kuten edellisellä kerralla kerroin. Eli olimme puolivuorokautta iloisten kultakalojen omistajia. Suurta riemua ne aiheuttivat tietenkin Toivolle.

Lähdemme tätä niin ihanaa juhlatunnelmaa kuitenkin pakoon naapurimaahan lähes viikoksi. Tapaamme suomalaisia tuttujamme ja tutustumme khmeerien kulttuuriin, mikäs sen ihanampaa. Jospa matkaseurueen pienimmäinenkin jaksaisi olla reipas, niin mikäpäs tässä. Eli kuulumisiin, seuraavalla kerralla toivon mukaan raportoin Ankor Watin raunioista ja Phnom Penhin elämänmenosta. Mielenkiintoista tarkastella, onko ruoho vihreämpää aidan takana!