Oli pitkästä aikaa sellainen olotila, että piti miettiä, että onkohan mitään järkevää kirjoitettavaa blogiin. Säännöllisin väliajoin kun pitäisi kirjoittaa, että lukijakunta pysyy listoilla;) Meinasin pitkään kirjoittaa aiheesta mitähän tekisi isona, mutta ehkä se on liian henkilökohtainen ja tylsä aihe - varsinkaan kun en todellakaan tiedä, että mikä minusta tulisi isona. Maailman kiertämisen jatkamisestakaan kun en viitsi kirjoittaa - pikku Toivoa kun odotetaan takaisin koti-Suomeen kuin kuuta nousevaa - lelutkin ovat kuulema vielä pirtin lattialla muistuttamassa kesästä. Siis eipä järkytetä sukua sillä ajatuksella.

Päädyin siis aiheeseen kotiapulaisten valtakunta, koska kävin siitä mielenkiintoisen keskustelun vietnamilaisen ekonomistin kanssa, joka ehdotti sitä suunnittelemani projektin yhdeksi tutkimusaiheeksi. Tämä meinaa taas lipsua sinne naistutkimuksen puolelle, vaikka siitäkin on tällä viikolla muistutettu, että hieman saattaa joitakin selän takana naurattaa. No, koska aion  urhoollisesti pitää myöskin siitä kiinni, että juttuni eivät pyörisi liikaa pampersien ympärillä, niin asiaa sitten. Ja mistäpä minä enää nykyisin osaan muusta puhua, kuin  lempiaiheestani tasa-arvosta.

Joka tapauksessa, meidänkin toimistolla kaikilla työntekijöillä on kotiapulainen. Yleensä joku  vähemmistöryhmiin kuuluva (täällähän on muutamia kymmeniä etnisiä vähemmistöjä, jotka asuvat enimmäkseen vuoristossa. Tyllen ja Pallen kanssa menemme lokakuussa Sapa-vuoristokylään tutustumaan niihin), tai kuitenkin maalta tullut nainen, joka asuu Hanoissa perheissä ja käy kotonaan vain kerran vuodessa TET-juhlan eli  kiinalaisen uuden vuoden aikaan, joka ensi vuonna on taas helmikuun alussa meikäläistä kalenteria. Näille kotiapulaisille vietnamilaiset maksavat noin 30 dollaria kuussa, ja täyden ylläpidon. Korealaiset kuulema 70 dollaria, ja me valkoihoiset melkein kolme kertaa sen, sillä erotuksella, että apulaiset työskentelevät vain arkipäivisin.

Joka tapauksessa - ihmettelin ääneen, että vietnamilaisilla keskiluokan naisillahan on helpompaa, kuin meillä länsimaisilla naisilla kotiolosuhteissa, sillä emmehän keskiluokkaisina ja -palkkaisina voi muuta kuin haaveilla kotiapulaisista Suomessa. Korkeintaan siivouksesta silloin tällöin kuuluisan kotitalousvähennyksen  ansiosta. No, tämä minua viisaampi ekonomisti kohteliaasti oikaisi, että ei se nyt ihan  niinkään mene. Vaikka joku siivoisi ja kokkaisi vietnamilaisnaisen puolesta, niin kukaan muu kun hän ei huolehdi isovanhemmista ja lapsista, jotka meillä hoitaa lähinnä julkiset laitokset. Ainakin ne isovanhemmat, valitettavasti. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että länsimaiset miehet osallistuvat edes jonkun verran kotitöiden jakamiseen, toisin kuin nämä paikalliset. Tiedäpä häntä, mutta viisaita näkökulmia kuitenkin. Ehkäpä projektissamme aletaan tutkia kotiapulaisten työmarkkinoita, kukaan kun ei kuulema ole toistaiseksi niitä vielä tutkinut, vaikka se on yksi suurimmista ammattiryhmittymistä täällä.

Puolensa ja puolensa sillä, että korkeat palkka- ja etenkin palkan sivukulut ovat aiheuttaneet sen, että kotiapulaisia ei ole enää vara palkata kuin aivan rikkaimmilla siellä koti Suomessa. Toisinhan oli vielä 70- ja muistaakseni 80-luvullakin, silloinhan perheissä oli näitä maalta kaupunkiin tulleita apulaisia. Joka tapauksessa, enpä voi muuta kuin todeta, että nautin suunnattomasti siitä, että ruoka odottaa kotiin tullessa, asunto on siisti, ja minulla on tyytyväinen apulainen, joka tienaa ainakin kaksi kertaa sen, mitä ansaitsisi esimerkiksi julkisen hallinnon virassaan. Unohtamatta pientä vekkulia, joka on saanut nauttia kahdeksan tuntia mieletöntä lämpöä ja huolenpitoa, jotain sellaista, mistä meillä olisi paljon oppimista.

Good Night from Viet Nam!